Scaffold

Nykyaikaisin työmaalla jokainen tehtävä vaatii oman ammattimaisen osaamisensa. Tiukoilla aikataluilla on toimittava tarkkaan ja ammattimaisesti. Telineiden asentaminen on ammattilaisten työtä. Vaikka kyse olisi ainoastaan aikatauluista tai kustannuksista, silti työmaan on aina oltava toimiva sekä turvallinen.

Asentajillamme on aina voimassa olevat työturvallisuuskortit, sekä he käyttävät asianmukaisia turvallisuusvälinneitä.

Meidän ammattilaiset ovat käydettävissäsi kaikkialla Suomessa, onko sitten kysessä pieni tai suuri työmaa.

Vuonna 2010 saimme ison työmaan Pietarsaaren UPM tehtaalla, Pept Oy-n kanssa, jossa suoritimme kattiloissa telineiden pystytystä. Projektiin osallistui yhteensä meidän 68 työmiestä. Projekti päättyi erittäin hyvin, jonka johdosta päätimme perusliiketoiminnan lisäksi tarjota myös telinetöitä.

Nykyään meillä noin 70 koulutettua telinerakentajaa ja koulutamme jatkuvasti lisää henkilökunta, ketkä tekee töitä ympäri Suomea. Voimme vakuuttaa, että pystymme toteuttamaan erittäin suuriakin projekteja. Suuret telineprojektit hoidamme täydellä kapasiteetilla. Tämän lisäksi koko johtokunta on mukana henkilökohtaisesti näissä projekteissa ja voitte olla varmoja, että työ tehdään ajallaan sekäv huippulaadukkaasti.

Toimialat:

– Rakennustelineet
– Julkisivutelineet
– Teollisuustelineet